Aksentti


The Eagle
tammikuu 29, 2008, 6:13 ip
Aihe: Lontoo, ruoka

Kerrotaanpa nyt vinkiksi muillekin että tässä arvostetussa lontoolaisessa ruokapubissa, jota taidetaan peräti kehua Lontoon ensimmäiseksi gastropubiksi, kannattaa ehdottomasti syödä Steak sandwich. Itse onnistuin ilmeisesti valitsemaan paikan heikomman annoksen, sillä meriahven salsa verden kanssa oli erittäin epäonnistunut valinta. Kananmunahakkelusta ja kaprista vetisessä kastikkeessa kalan päällä. Siinäpä se annos, mitään lisukkeitakaan ei mukaan kuulunut. Kylläpä siis kävi kateeksi kun kaveri sai eteensä tuon pihvisämpylän. Onneksi pääsin sitä myös maistamaan. Erinomaisen mureaa naudan pihviä, valkosipulia ja chiliäkin taisi olla mukana mausteena. Nam, nam.

 Farringdonin aseman ja Eaglen välimaastossa on useampiakin hyviä pubeja, joihin voi sitten pistäytyä sammuttamassa janonsa. Heti aseman vieressä on Castle, jossa oli erinomaisen mielenkiintoinen hanavalikoima: Frühliä, vehnäolutta omenalla maustettuna, Sierra Nevadaa ja Hoegaardenia. Nämä jäivät mieleen, tosin en niitä kaikkia testannut. Kävimme myös nimittäin Shepherds Neame-panimon Betsey Trotwood-pubissa. Sielläkin valikoima oli virkistävä ja hanasta löytyi porteriakin. Alkaakin olla harvinaista Lontoossa. Niin, ja Betseyn alakerrassa kitaraansa viritteli tuleva Liam Callagher.

Lähellä Betseyä oli sporttihenkinen pub jossa Tottenham fanit pitivät aikamoista ilakointia, olivat juuri menneet 3-0 johtoon Arsenalista Carling Cupin semi-finaalissa. Törmäsimme sikaria röyhytteleviin Spurs-faneihin myöhemminkin illasta. Tupakoitsijat vaikuttivat kovasti tyytyväisiltä terassillakin, vaikka keli ei ihan kesäinen ollutkaan.


Ei kommentteja vielä toistaiseksi
Jätä kommentti



Jätä kommentti
Rivitys ja kappaleet hoituvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, seuraavat HTML-komennot on sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>