Mainio illanviettotapa on osallistua johonkin Lontoon monista pubivisoista. Tapahtumien laatu vaihtelee varmasti paljonkin, mutta vaatimattomimmatkin ovat oivallista viihdettä – varsinkin näin koleina ja pimeinä syysiltoina.
Parhaat visailumuistoni ovat The Crane -pubista, joka sijaitsee kaukana turistikohteiden ulkopuolella, Wandsworthissa, Thamesin varren teollisuusalueella. Koskapa vieressä sijaitsee myös televisioyhtiöiden käyttämä iso tuotantohalli, jossa kuulemma kuvataan ainakin Ready Steady Cook-ohjelmaa, vierailee pubissa mukavasti väkeä. Tuolloin, vuosia sitten, visa järjestettiin tiistaisin ja väki jakaantui joukkueisiin, yleensä pöytäseurueittain. Olut oli maksullista, mutta visailijoille oli ilmainen noutopöytä pikkusyötävää. Itse visakin oli aina hyvä, tosin me ulkomaanpellet emme tietenkään läheskään kaikkia tienneet, olimme aina toiseksi tai kolmanneksi viimeiset, viimeisiä emme tosin kertaakaan. Kompastuimme monasti Corries-tai Eastenders-sarjaan liittyviin kysymyksiin. Emmekä kyllä tienneet brittiläisistä kanaroduistakaan mitään.
Tärkeintä visassa oli kuitenkin keksiä naseva joukkueen nimi. Ja niitä riitti.
Pubivisoja listataan useammallakin sivustolla. Tässä jokunen niissä mainittu. Toivottavasti pyörivät edelleen.
The Duke of Argyll
Joka maanantai klo 18.45 (1£/henkilö)
26 Great Windmill St, London
Hammersmith Ram
Joka tiistai klo 7:45 (1£/henkilö)
81 King Street, Hammersmith
Latchmere
Joka torstai klo 8.00
503 Battersea Park Road, Battersea, London
The Clarendon
Maanantaisin klo 7.00
52 Cambridge Street, Pimlico, London
The Cleveland Arms
Tiistaisin klo 8.30
28 Chilworth Street, London
Ei kommentteja vielä toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>